Ville-Veikko Rantamaula

Hallitus astui miinaan ja kohta kuuluu pum.

SAK ei peräänny alle 20 henkilön yritysten irtisanomista koskevan lain kaatamisessa, perääntyykö hallitus? Hallituksen ei tarvitse vetää lakiesitystä pois painostustoimien pakottamana tai miellyttääkseen AY-liikettä, vaan yksinkertaisesti siksi, että toteutuessaan laki vain sekoittaa ja sotkee työlainsäädäntöä. Merkille pantavaa on myös se, että jälleen kerran napit vastakkain on SAK ja oikeistohallitus ja aiheena työelämäkysymykset.

Kuinka paljon hallitus on valmis maksamaan siitä, että yrittäjät saavat kevennettyä irtisanomiskynnystä? Montako päivää annetaan tuotantolinjojen seistä ja lakkojen laajentua? Lakia muuten alunperin myytiin nimellä ”laki työllistämiskynnyksen alentamiseksi”. Kaikki on yhtä mieltä siitä, että työllistämistä pitää helpottaa, ihan kaikki. Mutta aivan kaikki, syystäkin, eivät ole sitä mieltä, että työllistämisen helpottaminen tehdään heikentämällä dramaattisesti työntekijöiden työsuhdeturvaa. Tämä ei myöskään istu esim. Suomen Keskusta rp:n alkiolaiseen ajatteluun, jossa ollaan aina heikomman puolella. On hyvä muistaa, että juridisesti työntekijä on aina heikommassa asemassa kuin työnantaja. 

Hallituksen näkökulmasta katsottuna tilanne on hankala. SAKlle kompromissit eivät enää kelpaa. Ministeri Lindströmin ”kompromissiesitys” ei etene SAK:n tuulikaappia pidemmälle, jos sinnekään. Vaikka kolmikantaista neuvottelua olisi syytä

yrittääkin. SAK ei tule perääntymään milliäkään, vaikka hallituksesta tulisikin esityksiä 20 hengen rajan laskemisesta tai muita lievennyksiä. AY-liikkeen kun onnistuu saamaan juntturaan, niin se on sitten juntturassa. Tämän päiväiset lakot ovat vasta alkusoittoa. Luvassa on epäilemättä vientiin voimakkaasti vaikuttavia toimenpiteitä. Olennainen kysymys lienee jälleen kerran se, että miten ihmeessä hallitus on onnistunut jälleen kerran pääsemään työntekijäjärjestöjen eli työntekijöiden kanssa ilmiriitaan? Oletteko huomanneet, että työantajaliitot olisivat uhkailleet tämän hallituksen aikana esimerkiksi työsuluilla?

Sipilän hallitus linjasi hallitusohjelmassa, että ”otetaan käyttöön kokeilukulttuuri”. Näyttäisi kuitenkin siltä, että jo vuonna 2015 alkaneet työlainsäädäntöön liittyvät muutosesitykset ja ”kokeilut”, ovat joko kariutuneet tai niiden lopputulos on ollut aivan muuta, kuin alunperin oli tarkoitus. Onko politiikka siis ollut valmis kokeilukulttuurille? Voisi suoraan sanoa, että työmarkkinajärjestelmä ainakaan ei. Tämä taas on vaikuttanut poliittiseen uskottavuuteen. Kun korkeantason poliitikot sanovat jotakin, olemme tottuneet siihen, että se pitää paikkansa ja sanotun mukainen asia toteutuu. Jos sanotaan, että ylityökorvaukset leikataan tai lomarahat puolitetaan, niin ei sitä viikon päästä voi olla ehdottamassa tilalle jotain muuta. Tai toki voi, mutta uskottavuus menee. Työelämäasioiden osalta koepallojen heittäminen on näyttäytynyt enemmänkin sekavalta politiikalta. Vakavan asiasta tekee se, että huonosti valmisteltujen lakihankkeiden kohteeksi joutuu satoja tuhansia suomalaisia työntekijöitä, joille luodaan jatkuvasti epävarmuustekijöitä.

Mikä sitten ratkaisuksi? Asian vieminen takaisin kolmikantavalmisteluun rauhottaisi tilanteen, mutta samalla kaikki tajuavat, että kyseinen laki on haudattu. Suoraselkäisintä olisi vetää alle 20 hengen yritysten irtisanomissuojan keventämistä koskeva laki pois. Laittomasta irtisanomisesta keskimääräinen korvaus on ollut noin 8-9 kuukauden ja maksimikorvaus 24 kuukauden vastaava palkka. Ratkaisuna voisikin olla se, että pienille, esimerkiksi alle 10 hengen yrityksille maksimi olisi 12 kuukautta, joka voisi johtaa siihen, että pienille yrityksille laittomista irtisanomisista tulisi 3-4 kuukauden palkkaa vastaava summa maksuun. Eikös alkuperäinen huoli ollut se, että pienille yrityksille laittomista irtisanomisista koituvat kustannukset ovat kohtuuttomia.

 

Ville-Veikko Rantamaula

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen

Katotaan miten kauan työntekijät ovat ilman töihin menoa, ja miten kauan työnantajat ovat ennenkuin nostavat palkkaa sen verran että lakko saa jäädä..

Toivottavasti hallitus ei peräänny! Elän demokratiassa jossa lakia tekevät ne jotka olemme me ihmiset äänestääne sinne sitä tekemään!! Tehkööt seuraava hallitus taas muutoksia, jos saavat niin paljon ääniä!

Käyttäjän erkkilaitinen kuva
Erkki Laitinen

"Tämä ei myöskään istu esim. Suomen Keskusta rp:n alkiolaiseen ajatteluun, jossa ollaan aina heikomman puolella."

Et voi olla tosissasi. Keskustassa ei ole ajateltu alkiolaisittain sitten Ahon puheenjohtajuuden. Nyt tämä menee keskustan osalta, kuten oikeassa riistäjäpuolueessa kuuluukin. Enää ei pidä yrittää kansalaisia huijata millään alkiolaisuudella, joka muka sisältyisi keskustalaiseen ajatteluun. Sellaista ei kerta kaikkiaan ole keskustassa olemassa.

Käyttäjän RaimoTulkki kuva
Raimo Tulkki

Niin tämä Rantamaula on varsinainen palttoon pyörittäjä sanoo siellä tätä ja täällä tätä.
Tyyppillistä keskusilaista ajattelua.
Kun kerran asiasta jotain tiedät mitä ei ole tuotu julkisuuteen niin kerropa nyt miten tämä ns. laki nostaa työllisyyttä.
Onko niin että sanotaan kaveri irti ja palkataan uusi niin nostaako se työllisyyttä ????

Ei tästä voi muuta sanoa kuin sen että keskusiporukka on paniikissa kannatuslukujen kanssa.

Toimituksen poiminnat