Ville-Veikko Rantamaula

Riistaruokapäivä ala- ja yläkouluihin

Paljon on puhuttu kasvisruokapäivistä niin kouluissa kuin armeijassakin. Keskusteluissa on sivuutettu eräs lihalaatu, joka on puhdasta ja eettistä. Se on tietenkin riistaliha. Suomen kulttuuriin kuuluu vahvasti metsästys, joten miksi riistaa ei tarjoilla kouluissa? Miten ylä- ja alakoulussa ylipäätään kerrotaan riistanhoidosta ja metsästyksestä? Etenkin kaupungeissa tämä olisi tärkeää, koska se ohjaisi myös ostamaan riistalihaa, ennemmin kuin vaikkapa broileria.

 

Tässä metsästysseuroilla ja kouluilla olisi mahtava paikka soveltaa uutta opetussuunnitelmaa sekä samalla tutustuttaa lapset suomalaiseen eettiseen ruokaan. 

Metsästysseurat voisivat  järjestää kouluihin hirvipeijaiset yhteistyössä paikallisen teurastamon kanssa, joissa tutustuttaisiin riistan käsittelyyn, hirven ja muiden riistaeläinten elinympäristöihin sekä tietenkin riistaruokien tekemiseen. Kaikki nämä niveltyisivät eri oppiaineisiin kuten kotitalous, ympäristötieto, yhteiskuntaoppi, biologia, kuvaamataito sekä käsityö. Ja varmasti metsästysseurat saisivat uusia ja innokkaita harrastajia harmaantuviin seuroihinsa. 

Suomen Riistakeskus voisi myöntää halukkaille seuroille ns. pankkihirven peijaisia varten. Esim. Yksi ylimääräinen hirvi seuralle, joka lähtee haasteeseen mukaan. Hirvet kerättäisiin yhteen ja järjestettäisiin joulukuun alussa kaikissa kouluissa riistapäivä/ruokailu. Niin ja onhan jo nyt perinne, että hirviseurat järjestävät kyläläisille ruokailun kerran vuodessa, miksi siis tätä ei voisi tehdä ala- ja yläkouluissa.

Ville-Veikko Rantamaula

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (38 kommenttia)

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen

Itsekin syön mieluummin riistaa kuin tehotuotettua lihaa. Miten paljon esim. hirviä kaadetaan? Miten usein tuollaisia päiviä olisi mahdollista järjestää?

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvärilä

Mahdoton järjestää kotimaisella riistalla.

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto Vastaus kommenttiin #15

Muistanko oikein, että kaatolupia on siinä 50 000 hujakoilla ja yhdellä luvalla saa ampua yhden aikuisen tai kaksi vasaa, mikä tarkoittaisi suunnilleen 150 kg lihapainoa/lupa. Noilla rätingeillä vuotuinen määrä olisi suunnilleen 7,5 miljoonaa kiloa, joten kyllä siitä yhdet peijaiset koululaisille riittäisi, jos lihan hinta saataisiin soviteltua.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

Paastopäivä tekisi myös poikaa. Mutta ongelmana olisi tietysti se, että se herättäisi liikaa liian vaikeita kysymyksiä.

Käyttäjän deneidez kuva
Petri Pakarinen

Kommunismin ja sosialismin allahan niitä pakollisia paastopäiviä riittää niin koululaisilla kuin työntekijöilläkin. ;)

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

:D :D :D ahhahhahahhaa... pakahdun nauruun. Pakahdu sinäkin ennenkuin kuin osuu omaan nilkkaan... :-/

Nautitaan typeryydestä, tietämättömyydestä ja ymmärtämättömyydestä niin kauan kuin pystytään... ;-)

Käyttäjän deneidez kuva
Petri Pakarinen Vastaus kommenttiin #5

Juu, onhan se varmaan vähän ärsyttävää, kun maailmanlaajuinen alempien yhteiskuntaluokkien kansannousu on tyssännyt kapitalismin alla länsimaissa siihen, että kansalaisten pahimmat ongelmat ovat tylsyys ja ylipaino. :)

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo Vastaus kommenttiin #10

"...kansalaisten pahimmat ongelmat ovat tylsyys ja ylipaino. :)"

Paitsi tietysti niillä "ei-kansalaisilla", joita kuolee noin 10 miljoonaa vuodessa nälkään ihan vain sen takia, että me saisimme syödä itsemme sairaiksi ja pitkästyä yltäkylläisyydessämme?

Eikö sinua yhtään hävetä esittää noin typeriä aivopieruja vai etkö tosiaan tiedä paremmin?

Yhteiskuntamme suuria valheita: Kehitysapu

Käyttäjän TomiVaalisto kuva
Tomi Vaalisto Vastaus kommenttiin #14

Trolli-Kejo vääntää taas täyttä tuubaa kehitysavusta:

Unicef antoi kehitysapua Suomelle 48 000 sotaorvon ruokkimiseksi.

"Kaikki korkeakaloriset munanvalkuaistuotteet ja rasva ovat sangen tervetulleita, kuten esimerkiksi maitopulveri, kannutetut liharuuat, munapulveri ja laardi. Jos Unicefin kautta voitaisiin saada maahan vaateapua, toivottaisiin lähinnä pikkuvauvojen huopia 85 000 kpl. Äitiyspakkauksiin tarvitaan kipeästi pikkulasten pesusaippuaa”, kirjoitti Lastenlinnan sairaalan ylilääkäri Arvo Ylppö Unicefille.

Sanomalehti Uusi Suomi kertoi Bloomington Victory -laivan saapumisesta Helsinkiin 25. lokakuuta 1947. New Yorkissa laivaan oli lastattu ensimmäinen erä Suomelle myönnetyistä elintarvikelähetyksistä, yhteensä 313 tonnia maitopulveria ja laardia.

Tämän yhden ainoan lähetyksen ansiosta 75 000 suomalaislasta sai päivittäin 242 kaloria enemmän kuin he olisivat muuten saaneet. Ylppö oli mukana vastaanottamassa laivaa.

Suomea kehitettiin sotien jälkeen kehitysavulla ja tuetuilla lainoilla.
Suomi liittyi Maailmanpankin jäseneksi vuonna 1948. Ensimmäinen laina myönnettiin kesäkuussa 1950 jokien valjastamiseen, jolla tuotettiin vesivoimaa. Viimeinen laina nostettiin vuonna 1975. Sillä puhdistettiin selluteollisuuden jätevesiä.

Muilla lainoilla suomalaiset rakensivat sellutehtaita, tukivat pienyrityksiä ja kehittivät metsätaloutta. Esimerkiksi tieverkoston raivaaminen oli yksi sotien jälkeisen Suomen kehitysyhteistyöhanke, joka toteutettiin Maailmanpankin lainalla.

Käyttäjän deneidez kuva
Petri Pakarinen

Varsinkin näin susirajalla tuo voisi olla halvempaakin, kuin jonkun eksoottinen quornin kuljetus tänne.

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvärilä

Rista herkkua ei riitä millään joka kouluun.

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen

Täällä etelässä poronlihakin on niin kallista ettei köyhän rahat riitä.

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

#6:
Suomessa on 500 000 peruskoululaista. Jos hirvenlihaa lasketaan 100 g/annos, lihaa tarvitaan noin 50 000 kiloa, mikä taitaa olla vajaa prosentti vuotuisesta kaatomäärästä. Hinta voi muodostua esteeksi mutta ei lihan riittävyys.

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvärilä

100g on aika pieni annoskoko.

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto Vastaus kommenttiin #29

Käypäs kysymässä kouluilta esimerkiksi lihapadan keskimääräistä annoskokoa. Ja annoksen tuplaaminenkaan ei muuttaisi suuruusluokkia minnekään.

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Ei siinä kyllä mitään erityisen eettistä ole, että äijät tappavat huvikseen eläimiä. Ja vieläpä kokevat virkistyvänsä siitä.

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen

Parempi vaihtoehto se on kuin tehotuotettu liha. Eivät ne eläimet luonnossa vanhuuteen kuole. Elävät kuitenkin onnellisina.

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

No tietenkin mikä tahansa vaihtoehto näyttää eettisemmältä, jos vertailukohtana on elinikäinen vankeus ja kidutus.

Käyttäjän selavii kuva
Seppo Lavikainen

Huvikseen? Esa ei taida olla kartalla.

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen

Minullakin on se käsitys, että esim. hirviä kaadetaan sen verran, että populaatio pysyisi terveenä sekä esim. auto-onnettomuuksien vähentämiseksi. Enkä minäkään tahtoisi kontiota omalle pihalleni tonkimaan.

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Metsästys on harrastus, eli huvittelua. Toivottavasti ei ollut persulle liian vaikea virke.

Populaation terveys ynnä muut vastaavat puheet ovat yksisilmäistä huuhaata. Kyllä petojen ja saaliseläinten balanssi olisi paljon järkevämpi - ja eettisempi järjestelmä.

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen Vastaus kommenttiin #18

Juuh, ja hirvikolarit vähentäisivät liian isoksi kasvanutta ihmispopulaatiota. Siihen päälle muutama kaupungistunut kontio lasten leikkipihoille ja vot.

Käyttäjän selavii kuva
Seppo Lavikainen Vastaus kommenttiin #18

Sinä olet Esa vieroittunut todellisuudesta.

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen Vastaus kommenttiin #25

En todellakaan ole. Olen vain sen verran ihmismäisyydessäni sivistynyt, että en tarvitse toisten olentojen tappamista virkistäytymiseeni.

Sinä sen sijaan olet tunnetusti roskaväkeä, vieläpä ylpeästi - mikä tietenkin tekee asiantilasta vielä nolomman.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen Vastaus kommenttiin #33

Asiasta toiseen, olen pitkään ihmetellyt miksi Mäkinen saa kommentoida palstalla. Ei paljoa muuta löydy kuin henkilöönmenevää nimittelyä tältä ihmismäisyydessään sivistyneeltä.

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä

Hassu etiikkakäsitys, kun virkistäytyminen on epäeettistä. Ilmeisesti eettisen toiminnan on oltava ikävää.

Hassu ajatus myös, että ihminen olisi sikäli poikkeuksellinen eläin, että vain sille on epäeettistä tappaa toisia eläimiä ruuakseen.

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Huvittelu eläimiä tappamallako olisi jotenkin eettistä? Sairasta se on.

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

Kumpikohan se on hirven kannalta epämiellyttävämpää. Tulla ammutuksi vai karhun tai suden raatelemaksi.

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen Vastaus kommenttiin #24

Vain ignorantit siirtävät ihmisen moraalisysteemejä luontokappaleiden elämään.

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto Vastaus kommenttiin #32

Ja vielä ignorantimmat eivät ymmärrä lukemaansa. Vai kuuluuko Mäkinen niihin, joiden mielestätuskan tuottaminen eläimille on täysin hyväksyttävää.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Aika kallista on tuo riistaruoka per annos. Karhun lihaakaan ei taida olla saatavilla ja pyystäkään ei monelle areriaa rakenneta.

Hirveä ja kaurista myydään huutokaupoissa 50 euron kilohintaan, joten kummoistakaan kökkärettä ei lautaselle saa alle 2 euron kokonaishintaiseen ruoka-annokseen lisukkeineen.

Käyttäjän SannaHakkyra kuva
Sanna Hakkyra

Ei se tyhmä ole joka pyytää. Miksi kukaan haluaisi maksaa viittä kymppiä lihakilosta kun ei ole pakko.

Käyttäjän JuhaniTuomi kuva
Juhani Tuomi

Hyvin trollattu. Kyllähän tuo hirvipeijaiset kouluruokalassa on ihan puhdasta alivaltiosihteerikamaa.

Mitä muuten on eettinen liha? Jotain samankaltaista kai kuin filosofinen kala ja taiteellinen appelsiini.

Onhan se romanttista: Suomen urheat, eläiten kanssa loputonta talvisotaa käyvät, karskit mutta hyväsydämiset miehet ovat aina valmiita vuodattamaan hikeä ja verta, että uusi sukupolvi saisi hirvenlihhhaaaa lautaselle.

Kyllä siinä sitten kelpaa lukea Saarijärven Paavosta ja osuuskunta-aatteesta, kun vatsa ja pakastin on täynnä hirvenlihhhhhaaaaa.

Käyttäjän demoni kuva
Liisa Polameri

Ihminen vieraantuu yhä kauemmaksi itsestään?

Alkuperäiskansojen keskuudessa metsästys oli miesten harjoittama rituaali ja liha ainoastaan ravinnon lisä. Pääasiallinen ravinto saatiin keräilystä.

http://demoni.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/23...

Karri Hietanen

Mahtava tilaisuus saada riistaa myytyä ja hintaa nostettua jo ennestään korkeasta tasosta. Vaan eihän se haitta, veronmaksajat varmaan mielellään maksavat tämän tulonsiirron kepulaisille metsästäjille!

Käyttäjän MarkkuJohannesLikitalo kuva
Markku Likitalo

Uhanalaisten lintujen ampuminen ei mielestäni ole ollenkaan eettistä vaikka se onkin jostain syystä sallittua esimerkiksi jouhisorsan ja heinätavin kohdalla. Kuinka moni teistä on nähnyt koskaan, tai tietää edes heinätavin? Kuulkaas, jos sen kerran elämässä näet, sen saat ampua!

Käyttäjän SannaHakkyra kuva
Sanna Hakkyra

Paljon ei peltohirvi laidunhiehosta poikkea makunsa ja lihan rakenteen osalta. Mieluummin luonnonkalaa lautaselle:särkikukko on halpaa,patakukona helppoa valmistaa ja kutusärjestä tehtynä hiton hyvää.

Toimituksen poiminnat