*

Ville-Veikko Rantamaula

Cheek räppäämään uudet maakuntalaulut Suomelle

Maakuntalaulut ovat nykyihmisille täysin absurdeja. Niihin on vaikea enää samaistua tai kokea yhteenkuuluvuuden tunnetta. Kuinka moni esimerkiksi Uudellamaalla asuvasta yli miljoonasta asukkaasta osaa laulaa edes ensimmäisen säkeistön oman maakunnan laulusta?

Maakunnat ja siellä asuvat artistit/taiteilijat voitaisiin haastaa uudistamaan 100 vuotiaan Suomen kunniaksi maakuntalaulut. Mitäpä jos Nightwish vastaisi karjalaisten laulusta, Antti Tuisku Lapin, Cheek ja Elastinen Uudenmaan ja Ville Valo Helsingin?

Maakuntalaulujen ajatus lienee siinä, että oman maakunnan identiteetti vahvistuu ja yhteenkuuluvuuden tunne kasvaa kaikille tutulla ja omaksi koetulla laululla. Itse kuuntelin joutessani kaikki maakuntalaulut läpi. Lauluja kuunnellessa oli havaittavissa, että sekä sävel että sanoitus ovat kaikissa maakuntalauluissa pahasti vanhentuneet. Vielä 1940 luvulla syntyneet voivat osittain samaistua lauluihin ja kokevat varmasti lauluissa lapsuusmuistoja, mutta miten sen jälkeen syntyneet kokevat nykyiset, lähinnä kärsimyksestä ja pula-ajan Suomesta kertovat laulut omakseen?

Olisiko aika avata kansallinen kilpailu maakuntalaulujen säveltämiseksi ja sanoittamiseksi?

Maakunnat uudistetaan, niin miksi ei uudistettaisi samalla maakuntalauluja.

Ville-Veikko Rantamaula

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvärilä
Käyttäjän JukkaRaustia kuva
Jukka Raustia

Virve Rostihan teki mainion maakuntalaulun Uudellemaalle. Eikö muka

"Kun sata aurinkoo meille paistaa,
ja laiva valmis on nousemaan,
minä turvaan vien tämän rakkauden,
ja me löydämme uuden maan"

ole erinomaisen kauniisti ilmaistu rakkaudentoivotus Uudellemaalle, varsinkin kun otetaan huomioon Uudenmaan asema kansallisen ja kansainvälisenkin muuttoliikkeen kohteena...;)

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel

Iki Kianto teki valtakuntamme parhaan maakuntalaulun; sellaisella tasolla, jonne joku cheek ei ikinä yllä:

https://www.kainuunliitto.fi/nalkamaan-laulu

Näillä mennään vastaisuudessakin!

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

"Rapparit, ryöstäjät, kaijotkaa!" onkin suoraa puhetta lökäpöksyisille rap-höpöttäjille.

Käyttäjän ilarikiema kuva
Ilari Kiema

Toisaalta esim. Uudenmaan maakuntalaulua voitaisiin tulkita rap-henkisesti:

"missä vetreämmät veet...
maa ja meri aulihimmin aarteitansa antaa.

Jäykkänä ja pystypäisnä ajan aallokossa seisoo uusmaalainen kxxxx..."

(san. Terhi, säv. Sibelius)

Toimituksen poiminnat