*

Ville-Veikko Rantamaula

Minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille. Mutta eri luokissa?

Lapseni aloittaa torstaina alakoulun. Keväällä hänet ilmoitettiin kouluun normaaliin tapaan paikanpäällä. Oli tehtävä valintoja muun muassa siitä, osallistuuko lapsi uskonnonopetukseen vai elämänkatsomustietoon. Ajatus oli, että uskonnon sijasta lapsi voi osallistua elämänkatsomustietoon.
 
Ennen kouluun ilmoittautumista selvisi kuitenkin, ettei lapsi voi osallistua elämänkatsomustietoon, koska hän on kirkon jäsen. Erotammeko siis lapsemme kirkosta, jotta vaihtoehtoja on enemmän kuin yksi? Eipä tullut edes mieleen, miten tällainen ”bugi” voi olla olemassa.
 
Lapsi kuuluu valtauskontoon Suomessa ja näin ollen valinnan mahdollisuuksia on yksi, uskonnonopetus.
 
Ainoa vaihtoehto elämänkatsomustiedon tunneille pääsyyn on erottaa lapsi kirkosta tai vaihtaa uskontokuntaa esim. ortodokseihin, hinduihin tms. Mainittakoon, että näillä esimerkeiksi nostamillani uskonnoilla vaihtoehtoja Helsingissä on usein kolme. Elämänkatsomustieto, kristinuskonopetus ja oman vähemmistöuskonnon opetus.
 
Soitin Helsingin yliopistoon eräälle teologian dosentille ja haastoin häntä keskustelemaan. Noin tunnin mittaisen puhelun aikana minulle selvisi uskonnonopetuksen historia ja nykytila. Ja ensimmäinen yleinen kysymys – voiko vuonna 2016 toteuttaa lainsäädäntöä, joka on lähes sama kuin 1920-luvulla? Äkkiseltään tuntuisi, että ei voi.
 
Vuonna 1919 Suomessa kaikkien tuli olla kirkon jäseniä ja kaikkien tuli osallistua uskonnonopetukseen. Kirkot pitivät kiertokoulua, jossa opetusta annettiin. 1919 Suomeen säädettiin laki uskonnonvapaudesta, joka astui myöhemmin voimaan. Tällöin siis ihmisillä oli mahdollisuus erota kirkosta. 1920-luvun alussa käytiin vilkas keskustelu siitä, miten ja mitä uskontoja perusopetuksessa opetetaan. Tällöin päätettiin, että opetusta annetaan oppilaiden uskonnollisen enemmistön mukaisesti. Tämä peruslinja on vieläkin voimassa. Samalla säädettiin, että voidaan toteuttaa uskonnollisen historian ja siveysopin opetus (nykyinen ET eli elämänkatsomustieto) tai muun uskontokunnan uskonnonopetus, jos oppilaita on riittävä määrä. Riittävä määrä on kolme oppilasta. Tällä hetkellä Suomessa/Helsingissä annetaan opetusta noin 13 eri uskonnosta. 
 
Sekä uskonnonopetuksen että elämänkatsomustiedon voisi nykymuodoissaan lopettaa. Tilalle tulisi ottaa eri uskontokuntien ja elämänkatsomustiedon yhteisopetus. Näin osassa helsinkiläisistä kouluista on toimittukin ja kokemukset ovat olleet rohkaisevia. Tällöin jokainen voisi harjoittaa sitä uskontoa, jota edustaa tai on edustamatta. Tämä auttaisi ymmärtämään oman ”valtauskonnon” lisäksi myös muita uskontoja. Lähtökohtana tulisi edistää filosofista ajattelua, yleistä suvaitsevaisuutta ja etiikkaa. Laajemmin ajateltuna tällä muutoksella voisi olla vaikutusta suhtautumiseen eri uskontojen välillä.
 
Lastemme on nyt entistä tärkeämpää oppia ymmärtämään eri uskontoja. Globalisaation myötä eri uskontojen ymmärrys on noussut merkittävään asemaan. Laaja käsitys uskonnoista on nyt ja tulevaisuudessa merkittävä taito niin henkilökohtaisesti kuin yhteiskunnallistenkin ilmiöiden ymmärtämisen kannalta.                   
 
Tarvitsemme globaalia tietoa uskonnosta ja elämänkatsomuksesta.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Toisaalta olette liittänyt lapsenne tiettyyn uskontoon ja kirkkoon häneltä mitään kysymättä.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Eikö oman uskonnon tunteminen olisi ensisijaisen tärkeää. Millä lapsi voi muuten arvioida mille vanhempansa ovat hänen sielunsa luovuttaneet?

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos

Ihmettelen samaa kuin Stenbäck edellä. Olette liittänyt lapsenne tietyn uskonnon mukaiseen uskontokuntaan, mutta ette halua hänen oppivan oman uskontonsa perusteita? Uskontokuntaan liittämisellä ei ole lapsille juuri muuta käytännön merkitystä kuin sen määrääminen, mitä uskonnonopetusta heille annetaan koulussa. Tietenkin sitten myös se rahallinen epälahja, että kirkollisvero alkaa raksuttamaan heti kun menee teininä kesätöihin.

Vaikka jonkinlainen uskonnonopetuksen ja elämänkatsomustiedon yhdistäminen olisi järkevää, yhteisessä oppiaineessa voi olla ongelmansa. Käytännössä tällaiset yhdistämiset tehdään helposti uskontokuntien jäsenmäärien painotuksilla tai Suomen historiassa merkittävien uskontojen mukaan ja senhän sitten tiedämme paljonko se opetus eroaa nykyisestä uskonnonopetuksesta. En toki tiedä, miten tuo on nyt noissa joissain kouluissa toteutettu.

Yksi mahdollisuus olisi uskonnon/ET:n lopettaminen kokonaan, ilman että niitä korvattaisiin yhteisellä uudella oppiaineella. Keskeiset aiheet voitaisiin sisällyttää yleiseen historiaan, sekä mahdollisesti filosofiaan, jos sellainen perustettaisiin. On käsittämätöntä, että nykyään peruskoulussa on suurin piirtein yhtä paljon uskontoa/ET:tä kuin historian opetusta.

Opetusta voisi ehkä yhdistää myös äidinkieleen sikäli, että siellä käsitellään kulttuurisesti merkittävää kirjallisuutta ja perinteitä, kuten kansanrunoutta. Nykyisellään esimerkiksi suomalainen kansanrunous (käytännössä Kalevala) käsitellään nimenomaisesti äidinkielessä, ei uskonnontunnilla. Toisaalta kreikkalainen kansanrunous ja kansantarusto käsitellään historian opetuksessa.

Suurin outous on ehkä siinä, että uskonnon/ET:n opetus alkaa jo ykkösluokalta, mutta historia vasta viidennellä. Epäilemättä tässä on taustalla pitkä perinne uskon iskostamisesta lapsiin mahdollisimman nuoresta pitäen, mutta tätä pitäisi tarkastella uudelleen kriittisesti. Eihän koko uskontoasiaa voi mitenkään edes ymmärtää ilman taustaa historiassa.

Käyttäjän SirpaOkulov kuva
Sirpa Okulov

Uskonnonopetukseen ja elämänkatsomustietoon liittyvä keskustelu on välillä hämmästyttävää. Puhutaan pakkouskonnosta. Todellisuudessa suomalainen katsomusopetuksen malli antaa harvinaisen paljon liikkumavaraa. Sitä ihaillaan Euroopassa, mistä löytyy myös vastaavanlaisia malleja. Uskontoa opetetaan lähes kaikissa Eu maissa jossakin muodossa.

Pohjoismainen uskontotieteellinen katsomusopetus ei ole niin hyvä kuin monet luulevat. Koska oppitunnilla on monen kulttuurin ja uskonnon edustajia sekä uskonnottomia, on opetus hankala rakentaa sellaiseksi että se sopii kaikkien kotien kultuuri ja aatetaustaan. Oppilaita on jäänyt pois opetuksesta. Tähän verrattuna suomalainen malli on upea: uskonnottomille ET ja uskontotaustaisille opetusta perheiden kulttuuritaustan mukaan.

Olen itse ortodoksisen kirkon jäsen ja uskon, että ns kaikille yhteisillä tunneilla homma toimii enemmistön ehdoilla. Tämän vuoksi vähemmistöt (ortodoksit, katoliset, juutalaiset, islam ja ET esim.)eivät ole halukkaita sellaiseen opetukseen joka vain ja ainoastaan menee enemmistön mukaan. Jos perheiden arvomaailmaa kunnioitetaan, se on otettava huomioon. Laki on edelleen se mikä on eli mallina on oman uskonnon opetus, joka myös antaa laajan uskonnollisen yleissivistyksen. Yhteisiä oppitunteja on aina pidetty ja ne ovat suotavia, mutta niin, että myös vähemmistöjen opettajat ja oppilaat huomioidaan.

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Joo, sitä onkin ollut ortodoksivetoista kampanjaa yhteistä katsomusopetusta vastaan. Se johtuu siitä, että ortodoksit ovat haluttomia toimimaan nyky-yhteiskunnan ja nykykoulun ehdoilla: määräysten mukaan uskonnon opetuksen tulisi olla tunnustuksetonta, siis tietoa omasta uskonnosta ja muista katsomuksista, EI uskonnonharjoittamista. Ortodoksien uskontotunneilla kuitenkin ikonia kumarrellaan, tuohukset palavat ja resitoidaan ym.

Kumma, miten tämä lemmikkivähemmistö (mm. julkkisten muotiuskonto) saakin olla niin suojassa: ikäänkuin tasa-arvo ja muut eivät heitä koskettaisi. Luterilainen kirkko muuttuu, ortodoksit ovat jämähtäneet jonnekin itäroomalaiselle 300-luvulle. Ortodoksinen teologia on takapajuista, sitä ei pitäisi päästää sotkemaan lasten elämää.

Uskonnot pois koulusta!

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos

Tulipa mieleen, että uskonnonopetuksessa on ehkä yksi syy sille, miksi pastafarismi ei saanut uskonnollisen yhteisön asemaa Suomessa. Olisikin mennyt hilpeäksi, kun koulut olisivat joutuneet järjestämään oman uskonnon opetusta pastafaristilapsille.

Käyttäjän ialybr kuva
Juhani Heiska

Kyllä tässä sekin on ratkaisua vaativa ongelma, kun jokut ryhmät väittävät olevansa uskonnottomia. Väittelyt siitä, ovatko ateismi ja agnostismi uskontoja ovat kiusallisen usein vain ohipuhumisia tai peliä siitä, kuka saa sanoa viimeisen sanan. Myös puheet sellaisesta, että totuuksia on monta ja jokaisella on oma totuus, suorastaan vaativat logiikkaharhojen tarkastelua, kun kyseistä lainsäädäntötyötä tehdään.

Toimituksen poiminnat